Tekstin alkuun
Etusivu - Eduskuntavaalit
HAO:n blogi
Hae arkistosta
Otsikko tulee sanoista Dirty Tricks Department, likaisten temppujen osasto, jonka väitettiin ennen ollee kepun puoluetoimistossa. Ei ole enää.
3.6.2010
Aika rientää, 1950 luvun avanneesta ikäluokasta olen nyt vuorossa.
16.5.2010
Jäätteenmäki petti Ylen. Ei lähde kepun puheenjohtajakisaan.
20.3.2010
Ahtaajien lakossa on periaatteellistakin pohdintaa ja ympäristövaikutuksia. Ehdokkuuspohdintani jatkuu ja päättyy.
5.3.2010
Alkaa olla aika kertoa, mihin ratkaisuun olen päätynyt seuraavien eduskuntavaalien ehdokkuudesta.
4.3.2010
Heinäluoma on saanut medialta kritiikittömän haltioituneen vastaanoton palattuaa ryhmän puheenjohtajaksi.
3.3.2010
Protestin syy on säästöissä. Iltalehdessä toimitukseen yhteyttä ottanut lähdesuojan vaatinut syväkurkku väitti, että puhemievaaliprotesti ei johtunut säästöistä. Parlamentaarisesti kokenut syväkurkku johtaa harhaan.
4.2.2010
Helsinkiläinen jääkiekko"kulttuuri" on taas esittäytynyt. Perinteistä herrasmieskiekkoa pelaavan Hifk:n toverit vapisivat viikon, pelätessään Tampereelta tulevan 173 senttisen pelaajan kovia otteita. (lue lisää...)
28.11.2009
Osa demareista haluaa päättää puolestasi, milloin tarvitset leipää, maitoa tai makkaraa. Äijät uikuttavat.
19.11.2009
Paljastan tässä vuosien mittaan eri tahoilta saamaani korruptiota.
17.11.2009
Ei hätää, minulla on ratkaisu, joka turvaa juhlat.
12.11.2009
Heinäluoma teki EU:n presidenttiydestä bluffikortin.
17.10.2009
Ylellä taisi mennä taas överiksi, på svenska.
1.10.2009
Hallitus on työkykyinen ja työllistää eduskuntaa kohuista huolimatta.
30.9.2009
Nurmon mies astui risun päälle ja johan sopulilauma säikähti liikkeelle.
24.9.2009
Olen jonkin verran alle 40 000 euron vaalibudjetistani kiitollinen kovin monelle ja vastaan Alma Median asiaa koskevaan kyselyyn.
20.7.2009
Miten voidaan ehdokkaaksi kysyä henkilöä, jonka aate on vain arvailtavissa?
19.4.2009
Johanna Korhonen lähti "arvoliberaalin" keskustan ehdokkaaksi EU-vaaleihin. Gustafsson fariseuksena.
15.4.2009
Hallituksen pitää valmistella lakiesitykset. Suomessa sitä paheksutaan. Niinistö osasi mediapelin.
3.3.2009

© 2007 Eduskuntavaalit - Tekninen toteutus Optinet kotisivut  tulosta sivu